Hyppää sisältöön

Osaamisen peili

Osaamisen peili

Muut ihmiset ovat meille hyviä peilejä oman osaamisen havaitsemisessa.

Kelle: kaikille

  • Aika: noin 20 min
  • Osallistujat: yksin tai yhdessä toisten kanssa
  • Mihin soveltuu: oman osaamisen tarkasteluun eri näkökulmista, käyttäen toisten osaamista peilinä

Meillä jokaisella on suuri määrä tietoa, taitoa, kykyjä ja vahvuuksia – osaamista! Sitä kertyy elämän aikana työssä, arjessa, vapaalla, harrastuksissa, ihmissuhteissa – oikeastaan missä vain. Kaikki osaaminen on arvokasta, mutta emme aina huomaa osaamistamme.

Saatamme olla sokeita vahvuuksillemme tai turhankin itsekriittisiä. Etenkin elämän kilpailutilanteissa kiinnitämme huomiota vain siihen, mitä emme osaa. Saattaa myös olla, että emme pidä osaamistamme osaamisena, jos siitä ei ole todistusta tai jos joku muu osaa meitä paremmin.

Meillä kaikilla on kuitenkin osaamista, jota emme aina edes tule ajatelleeksi! 

Tee näin:

1) Listaa kolme ihmistä, jotka tuntevat sinut hyvin.

2) Kirjoita ensin lista asioista, joissa nämä ihmiset ovat hyviä. Ne voivat olla mitä vain tämän ihmisen vahvuuksia — taitoja, tietoja tai asenteita.

3) Kirjoita sitten lista asioista, joissa olet auttanut tai neuvonut heitä.

4) Alleviivaa ensimmäisestä listasta asiat, joissa myös sinä olet itse hyvä ja lisää ne listaan omista vahvuuksistasi.

5) Lopuksi voit jakaa ihmisestä kirjaamasi vahvuudet heidän kanssaan, ja panna näin hyvän kiertämään!

Materiaali: Lataa täytettävä OsaamisenPeili pdf-pohja tulostettavaksi.

Lataa OsaamisenPeili pdf-pohja!