Hyppää sisältöön
Pitkospuut metsämaisemassa iltahämärässä.

Maaliskuu 2025

Tervetuloa lukemaan Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen maaliskuun 2025 uutiskirjettä!

21 koulutuksen toteuttajaa ja yli 70 työnantajaa käynnistää ensimmäiset pilotit työn ohessa opiskelun vahvistamiseksi

Jotpa on myöntänyt ensimmäisellä hakukierroksella valtionavustusta yhteensä noin 3,9 miljoonaa euroa pilotteihin, joissa kehitetään harjoittelujen ja muiden poissaoloja edellyttävien jaksojen toteutusta sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen ja erityisopettajien koulutuksissa. 

Avustusta myönnettiin 18 hankkeelle eri puolille Suomea. Tavoitteena on kehittää jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia niin, että koulutuksen aikaiset poissaolot työstä ja tulonmenetykset jäävät mahdollisimman pieniksi. Rahoitettavissa hankkeissa koulutuksen toteuttaja ja työnantaja suunnittelevat yhdessä opintoihin sisältyvät harjoittelut ja muut työhön vaikuttavat jaksot. 

Hankkeiden valinnan keskeisenä kriteerinä oli, että hakija oli sopinut esimerkiksi aiesopimuksella työnantajan kanssa konkreettisista toimenpiteistä, joilla työn ohessa opiskelua tullaan edistämään. 

Seuraava avustushaku alkaa toukokuussa 2025. Kannustamme kaikkia sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutuksen toteuttajia hakemaan avustusta. Potentiaalisiin työnantajakumppaneihin kannattaa ottaa yhteyttä hyvissä ajoin ennen avustushaun alkamista.

Tutustu hankkeiden suunnitelmiin ja avustuksen saajiin tästä.

 

Valtionavustushaku käynnissä: Hankeavustus kotipalvelutyöntekijöiden ja henkilökohtaisten avustajien täydennyskoulutuksiin

Olemme avanneet haettavaksi valtionavustuksen, jolla järjestetään koulutusta henkilöille, jotka työskentelevät kotipalvelutyöntekijänä, kotiapulaisena, henkilökohtaisena avustajana tai asumisyksiköissä vastaavissa tehtävissä.

Valtionavustuksen tavoitteena on kehittää oppilaitosten perustoimintaan sellaisia pysyviä koulutusmalleja, joilla 

  • parannetaan tehtävissä jo työskentelevien henkilöiden työmarkkina-asemaa 
  • nostetaan heidän osaamistasoaan 
  • edistetään laadukasta ja eettistä kotipalvelua, asumisyksikköpalvelua ja avunkäyttäjän kannalta laadukasta ja eettistä henkilökohtaisen avustamisen palvelua.

Avustuksen hakuaika päättyy 10.4.2025 kello 12.00.

Lue tiedote tästä.

 

Infotilaisuuden tallenne ja esitysmateriaalit

Avustushausta järjestettiin infotilaisuus perjantaina 28.2.2025. Tilaisuudessa vastattiin etukäteen tulleisiin ja tilaisuudessa esitettyihin kysymyksiin.

Tutustu tilaisuuden materiaaleihin ja tallenteeseen tästä.

 

Valtionavustushaku käynnissä: Hankeavustus työnantajayhteistyön kehittämiseen digitalisaatiota edistävissä koulutuksissa

Olemme avanneet haettavaksi valtionavustuksen, jolla selvitetään parhaita ja skaalattavia käytäntöjä, joilla tuetaan työn ohessa opiskelua yhdessä työnantajan kanssa. Vaikuttavaa työnantajayhteistyötä pilotoidaan digitalisaatiota edistävissä osaamispalveluissa. 

Tällä valtionavustuksella rahoitetaan  

  • työn ohessa opiskelua edistävien yhteistyömallien kokeiluja 

  • työn ohessa suoritettavia koulutuksia, jotka edistävät digitalisaatiota 

  • opiskelijahankintaa ja koulutukseen osallistumista tukevaa toimintaa.

Avustuksen hakuaika päättyy 7.5.2025 kello 16.00.

Lue tiedote tästä.

 

Infotilaisuuden tallenne ja esitysmateriaalit

Avustushausta järjestettiin infotilaisuus torstaina 13.3.2025. Tilaisuudessa vastattiin etukäteen tulleisiin ja tilaisuudessa esitettyihin kysymyksiin.

Tutustu tilaisuuden materiaaleihin ja tallenteeseen tästä.

 

Tulossa huhtikuussa: Kaksi valtionavustushakua ja yksi hankinnan tarjouskausi

Avaamme kaksi valtionavustushakua ja yhden hankinnan tarjouskauden huhtikuun alkupuolella:

  • Valtionavustus: Hankeavustus kestävän ja vastuullisen matkailun kehittämiseen (haku alkaa viikolla 14 tai 15)
  • Valtionavustus: Hankeavustus teollisuusrobotiikan osaamistarpeisiin (haku alkaa viikolla 14 tai 15)
  • Hankinta: Kestävä ruoantuotanto (tarjouskausi alkaa viikolla 14)

Tutustu avustuksiin hakuajan alkaessa täältä. 

Tutustu hankintaan tarjouskauden alkaessa täältä.

 

Ilmoittaudu tuleviin infotilaisuuksiin

Järjestämme infotilaisuuksia tuleviin valtionavustushakuihin ja hankintojen tarjouskilpailuihin liittyen:

 

Uutta sisältöä sivulla: Ohjeita hankintojen sopimustoimittajille

Olemme päivittäneet Ohjeita hankintojen sopimustoimittajille -sivun sisältöjä. Sivun uusissa sisällöissä kerromme koulutuksen materiaalin julkaisemisesta Avointen oppimateriaalien kirjastossa sekä siitä, mitä asioita Jotpan hankkimien koulutusten markkinoinnissa tulee ottaa huomioon. Tällaisia asioita ovat muun muassa kohderyhmän esille tuominen, opinto-oikeuden alkaminen Jotpan hyväksynnän jälkeen, opintopiste- ja osaamispiste-termien käyttö, tietosuojaseloste ja rahoituslogojen käyttö.

Siirry Ohjeita hankintojen sopimustoimittajille -sivulle tästä.

 

Tulossa verkkotilaisuus: Hankkeissa tuotettujen materiaalien julkaiseminen Avointen oppimateriaalien kirjastossa (aoe.fi)

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittaman palvelun puitteissa syntyvälle aineistolle tulee myöntää Creative Commons BY -tyyppinen (alkuperäinen tekijä nimettävä) tai vastaava käyttöoikeus. Valtionavustuksen saajan ja hankinnan palveluntuottajan tulee asettaa aineisto yleisesti saataville Avointen oppimateriaalien kirjastoon (aoe.fi).

Opetushallitus järjestää maksuttoman verkkotilaisuuden Hankkeissa tuotettujen materiaalien julkaiseminen Avointen oppimateriaalien kirjastossa (aoe.fi) maanantaina 28.4. kello 13–14. Tilaisuutta suositellaan kaikille hanketoimijoille, jotka tallentavat aoe.fi-palveluun hankkeiden tuotoksia ja oppimateriaalia.

Ohjelma ja ilmoittautuminen: https://tapahtumat.oph.fi/event/5dwVw/FI.

 

Jatkuva oppiminen onnen lähteenä - opiskelijoiden mielestä Jotpan koulutukset lisäävät tyytyväisyyttä elämään 

Viime viikolla yhdysvaltalainen talouslehti Forbes kertoi artikkelissaan (forbes.com, englanniksi), mitkä viisi elämänoppia saivat Suomen jälleen kerran kipuamaan maailman onnellisimmaksi maaksi. Yhdeksi onnellisuuden lähteeksi mainittiin se, että Suomessa arvostetaan tietoa, jatkuvaa oppimista ja itsensä kehittämistä.

Näin ajattelevat myös opiskelijat, jotka osallistuvat Jotpan rahoittamiin koulutuksiin! Koulutuksen järjestäjät keräävät opiskelijoilta palautetta Jotpan palautekyselyn kautta. 

Palautekyselyssä Koulutukseen osallistuminen on lisännyt tyytyväisyyttäni elämään -väitteen arvosana on keskiarvoltaan jopa 4/5 (6657 vastaajaa). Opiskelijat pitävät koulutuksia, oppimateriaaleja ja kouluttajia yleisesti ottaen erittäin onnistuneina. Olemme iloisia siitä, että koulutukset todella vaikuttavat opiskelijoiden elämään positiivisesti!

Tutustu opiskelijapalautteiden koontiin tarkemmin Opiskelijapalautteet-sivulla tästä.

 

Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankki auttaa työpaikkoja huomioimaan erilaiset oppijat

Joka viidennellä työikäisellä on oppimiseen liittyviä vaikeuksia. Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankin avulla työpaikat voivat edistää oppimisvaikeudet ja työntekijöiden moninaisuuden huomioivaa työkulttuuria.

Materiaalipankki tarjoaa työpaikoille tietoa ja työkaluja oppimisen esteiden huomioimiseen ja työssä oppimisen tukemiseen. Käytännönläheiset työkalut auttavat esimerkiksi oppimisvaikeuksien tunnistamisessa ja puheeksiottamisessa, työtä sujuvoittavien apuvälineiden valinnassa sekä saavutettavan viestinnän kehittämisessä.

Materiaalipankki on toteutettu Euroopan unionin elpymis- ja palautumistukivälineen (RRF) tuella vuosina 2023–2024.

Siirry materiaalipankkiin tästä (tyossaoppiminensujuvaksi.fi).

 

Seuraa meitä LinkedInissä!

Päivitämme sosiaalisen median kanavista ensisijaisesti LinkedIn-tiliämme. Seuraa meitä LinkedInissä ja saat tiedon uusimmista tiedotteistamme ja julkaisuistamme.

Tutustu Jotpan LinkedIn-tiliin tästä.

Tilaa uutiskirjeemme