Hyppää sisältöön

Valtionavustushaku alkaa: Hankeavustus työn ohessa opiskelun vahvistamiseksi 2/2025

Tiedote
30.5.2025
Vaaleatukkainen nainen hymyilee kameran suuntaan ja kävelee olkalaukku ja muistikirja kädessä hoitajan vaatteet päällään.

Uusi valtionavustushaku auki 

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus on avannut haettavaksi valtionavustuksen, jonka tavoitteena kehittää työn ja opintojen yhteensovittamista ja helpottaa osaavan työvoiman saatavuutta työvoimapula-aloilla. Tämä on toinen valtionavustushaku, joka on osa hanketta työn ohessa opiskelun vahvistamiseksi. 

Poiketen Jotpan muista valtionavustuksista, tällä valtionavustuksella ei rahoiteta koulutuksen järjestämistä.  

Tällä valtionavustuksella rahoitetaan  

  • koulutuksen suunnittelua ja seurantaa  
  • osallistujien ohjausta ja tukemista  
  • opiskelun järjestelyistä syntyviä kustannuksia. 

Valtionavustuksen tarkoituksena on pilotoida ja kehittää työn ohessa opiskelun malleja tilanteessa, jossa aikuiskoulutustuki ei enää ole yksilön käytettävissä päätoimisen opiskelun tukemiseksi ja mahdollisuudet jäädä kokonaan pois työstä opiskelua varten ovat aikaisempaa rajatummat.  

Piloteissa pyritään helpottamaan opintonsa jo aloittaneiden työntekijöiden opintojen etenemistä ja valmistumista. Lisäksi pyritään kannustamaan opintojen aloittamiseen niitä henkilöitä, joille työn ja opintojen yhteensovittaminen on ollut esteenä opintojen aloittamiselle. 

Hakuinfo

Avustushausta järjestetään infotilaisuus torstaina 5.6.2024 kello 09.00–10.30. Tilaisuudessa vastataan etukäteen tulleisiin ja tilaisuudessa esitettyihin kysymyksiin.  

Valtionavustus kohdennetaan tukemaan tiettyjen työvoimapulasta kärsivien alojen osaamisen kehittämistä. Avustus kohdentuu erityisesti sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan sisäisiin ammatti- ja urasiirtymiin sekä pätevöitymiseen nykyisissä tehtävissä.  

Pilotissa mahdollistetaan joustavampia ura- ja koulutuspolkuja sellaisissa tutkintokoulutuksissa, joissa: 

  • on käytetty runsaasti aikuiskoulutustukea 
  • tutkinnon suorittaneista ammattilaisista on akuutti pula työmarkkinoilla 
  • on paljon pakollisia harjoittelujaksoja. 

 

Pilottien tavoitteena on:  

  • mahdollistaa jatkuva oppiminen ja selvittää parhaita tapoja opiskeluun työn ohessa siten, että työssä olevat henkilöt voivat jatkaa työntekoa opiskelun aikana 
  • kerätä tietoa siitä, mitä kustannuksia syntyy koulutuksen toteuttajalle, työnantajalle ja opiskelijalle työn ohessa suoritettavista opinnoista 
  • lisätä koulutuksen toteuttajien, työnantajien ja työssä olevien opiskelijoiden välistä yhteistyötä.  

Avustettavissa piloteissa voidaan kehittää jo käytössä olevia koulutuksen toteutustapoja tai kehittää kokonaan uusia.  

Koulutuksen toteuttajan ja työnantajan tulee löytää yhdessä sellaisia opintojen toteutustapoja, jotka edellyttävät opintojaan suorittavalta työntekijältä mahdollisimman vähän poissaoloa työstä. Hankeavustuksella tuetaan rahallisesti tätä.  

  

Avustusta voivat hakea ammatillisen koulutuksen järjestäjät, ammattikorkeakoulut ja yliopistot.   

Avustushaku on hallituksen hanke työn ohessa opiskelun vahvistamiseksi.  

Koulutuksen kohderyhmä 

Avustuksella toteutettavien pilottien kohderyhmänä ovat erityisesti sosiaali- ja terveysalalla sekä kasvatusalalla työskentelevät henkilöt, joiden tavoitteena on suorittaa työnsä ohessa:  

  • sairaanhoitajan tutkinto
  • sosiaali- ja terveysalan perustutkinto
  • sosionomin tutkinto
  • varhaiskasvatuksen opettajan tutkinto
  • erityisopettajan kelpoisuus tai
  • pätevöittävät opinnot yllä mainittuihin tutkintoihin. 

Mahdollisia muita mukana olevia koulutuksia voivat olla sellaiset tutkinto-opinnot, jotka vastaavat avustushaun pilottien tavoitteita. 

Opiskelijavalintaan sovelletaan, mitä asianomaista koulutusta koskevassa laissa säädetään opiskelijaksi ottamisen edellytyksistä ja kelpoisuudesta opintoihin.  

 

Avustuspäätökset 

Avustuspäätökset pyritään tekemään 25.9.2025 mennessä. Jotpa voi myöntää tähän valtionavustukseen yhteensä noin 6 miljoonaa euroa.   

Valtion vuotta 2025 koskevassa talousarviossa on varattu 10 miljoonaa euroa tähän työn ohessa opiskelun pilotointi- ja kehittämishankkeeseen. Määrärahasta myönnettiin helmikuussa 2025 koulutuksen toteuttajille yhteensä noin 3,9 miljoonaa euroa. 

Pilotointi- ja kehittämistoiminta käynnistyy heti avustuspäätösten jälkeen. Myönnettävän avustuksen käyttöaika alkaa avustuksen hyväksymispäivämäärästä ja päättyy viimeistään 31.12.2026. 

Ota yhteyttä

Mähönen, Mikko
erityisasiantuntija
(osaamispalveluiden rahoitus, valtionavustukset, hankinnat)
Hakanen, Jarno
kehittämispäällikkö
(jatkuvan oppimisen verkostoyhteistyö, strateginen suunnittelu)
Himberg, Tommi
erityisasiantuntija
(osaamis- ja työvoimatarpeiden ennakointitiedon analyysit, ennakointiyhteistyö)