Valtionavustushaku alkaa: Hankeavustus myynnin ja kaupan alan digitalisaatiota edistäviin jatkuvan oppimisen palveluihin

Uusi valtionavustushaku auki
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus on avannut haettavaksi valtionavustuksen, jonka tavoitteena on vastata kaupan alan rakennemuutoksesta aiheutuviin jatkuvan oppimisen tarpeisiin. Avustuksella kehitetään vientiä lisäävää teknisen myynnin osaamista erityisesti pienissä ja keskisuurissa erikoiskaupan yrityksissä. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa myyntitehtävissä ja kaupan alalla työskentelevien matalasti koulutettujen henkilöiden digitalisaatioon liittyvää osaamista.
Tutustu hakuun tarkemmin
Avustusta voivat hakea yliopistot ja ammattikorkeakoulut, ammatillisen koulutuksen järjestäjät, vapaan sivistystyön ylläpitäjät ja Saamelaisalueen koulutuskeskus.
Infotilaisuus
Avustushausta järjestetään infotilaisuus 13.11.2026. Tilaisuudessa vastataan etukäteen tulleisiin ja tilaisuudessa esitettyihin kysymyksiin.
Infotilaisuuden materiaalit
Koulutuksen kohderyhmä
Tässä avustushaussa kohderyhminä ovat erityisesti henkilöt, jotka työskentelevät myynnin tehtävissä tai kaupan alalla pienissä tai keskisuurissa, erityisesti erikoiskaupan yrityksissä.
Erityisesti kohderyhminä ovat
- korkeatasoisen teknisen osaamisen henkilöstö, jolta puuttuu teknisen myynnin osaamista tai
- myynnin tai kaupan alan tehtävissä toimiva henkilöstö, joka on suorittanut enintään perusasteen tai yleissivistävän koulutuksen.
Avustushakemuksella tulee esittää, kummalle edellä mainituista kohderyhmistä avustuksella toteutettava jatkuvan oppimisen palvelu kohdennetaan. Palvelun sisällöt tulee suunnitella vastaamaan valitun kohderyhmän osaamisen kehittämisen tarpeita.
Avustuspäätökset
Avustuspäätökset pyritään tekemään 16.12.2026 mennessä. Jotpa voi myöntää tähän valtionavustukseen yhteensä noin 2,2 miljoonaa euroa.
Avustuksella toteutettavat osaamispalvelut käynnistyvät keväällä 2027. Myönnettävän avustuksen käyttöaika alkaa avustuspäätöksestä ja päättyy viimeistään 30.6.2028.
