Hyppää sisältöön

Valtionavustushaku alkaa: Hankeavustus luovan talouden jatkuvan oppimisen palveluihin

Tiedote
27.2.2026
Silmälasipäinen nainen istuu etualalla pöydän ääressä ja katsoo kameraan. Taustalla kolme henkilöä juttelee keskenään toimistossa.

Uusi valtionavustushaku auki 

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus on avannut haettavaksi valtionavustuksen, jonka tavoitteena on pilotoida jatkuvan oppimisen palveluiden kokonaisuutta, joka perustuu luovan talouden kasvustrategiaan, ja vahvistaa luovilla aloilla työskentelevien yrittäjien ja ammattilaisten osaamista. 

Tällä avustuksella on tarkoitus edistää alan ammattilaisten osaamistarpeisiin vastaavan koulutustarjonnan ja jatkuvan oppimisen mallien syntymistä ja vakiintumista. 

Tavoitteena on, että palveluiden kokonaisuus pilotoidaan kansallisena verkostoyhteistyönä joko yhteishankkeena tai tiiviinä yhteistyönä avustusta saaneiden hankkeiden kesken. 

Koulutusten suunnittelussa sekä toteutuksessa tulee hyödyntää työelämän edustajia. Koulutussisältöjen suunnittelussa ja toteutuksessa voidaan hyödyntää kansainvälistä yhteistyötä, esimerkiksi kumppanikorkeakouluja tai -oppilaitoksia.  

Luovan talouden kasvun mahdollistamiseksi tarvitaan erityisesti käytännönläheistä ja vahvasti työelämäsidonnaista koulutusta. 

Avustusta voivat hakea yliopistot ja ammattikorkeakoulut, ammatillisen koulutuksen järjestäjät, vapaan sivistystyön ylläpitäjät ja Saamelaisalueen koulutuskeskus.

Infotilaisuus

Avustushausta järjestetään infotilaisuus 3.3.2026. Tilaisuudessa vastataan etukäteen tulleisiin ja tilaisuudessa esitettyihin kysymyksiin.

Koulutuksen kohderyhmä 

Tässä avustushaussa kohderyhminä ovat erityisesti henkilöt, jotka työskentelevät luovilla aloilla tai lähialoilla 

  • yksinyrittäjinä
  • kevytyrittäjinä
  • osuuskuntayrittäjinä
  • freelancereina
  • työntekijöinä alojen mikroyrityksissä tai pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. 

Avustuspäätökset 

Avustuspäätökset pyritään tekemään 29.4.2026 mennessä. Jotpa voi myöntää tähän valtionavustukseen yhteensä noin 1,7 miljoonaa euroa.   

Avustuksella toteutettavat osaamispalvelut käynnistyvät syksyllä 2026. Myönnettävän avustuksen käyttöaika alkaa avustuksen hyväksymispäivämäärästä ja päättyy 31.5.2027.  

Ota yhteyttä

Mähönen, Mikko
erityisasiantuntija
(osaamispalveluiden rahoitus, valtionavustukset, hankinnat)