Hyppää sisältöön

Liikkeellä huijaus Jotpan rahoittamaan osaamispalveluun liittyen

Tiedote
4.9.2023
info

Valitettavasti olemme havainneet, että liikkeellä on huijausilmoitus liittyen rahoittamaamme koulutuspalveluun. Jotpa on myöntänyt rahoitusta Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän oppilaitokselle Forssan ammatti-instituutille hoiva-avustajakoulutukseen. Oppilaitos on markkinoinut koulutusta asianmukaisesti. 


Olemme saaneet tiedon, että aidosta ilmoituksesta on kuitenkin tehty kolmannen osapuolen toimesta englanninkielinen huijausversio. Huijauksessa on houkuteltu ulkomailta opiskelijoita Suomeen sellaiseen koulutukseen, jota ei tällä hetkellä ole olemassakaan. Ilmoituksessa on ilmoitettu yhteystietona sellainen taho, joka ei liity Jotpan rahoittamaan ja Forssan ammatti-instituutin aiemmin järjestämään hoiva-avustaja koulutukseen millään tavalla. 


Olemme keskustelleet asiasta Forssan ammatti-instituutin kanssa ja päättäneet tehdä kolmannen osapuolen toiminnasta rikosilmoituksen Poliisille. 

Huijaus vaikuttaa aidolta ilmoitukselta, mutta keskeiset yksityiskohdat puuttuvat

Huijausilmoituksessa on käytetty paljon samoja elementtejä kuin aidossa ilmoituksessa, mutta yhteystiedot on muutettu vääriksi. Huijausilmoituksesta oli myös poistettu koulutuksen ajankohtaa koskevat tarkat tiedot ja neuvottu kääntymään yksityishenkilön puoleen lisätietojen saamiseksi. Oppilaitoksen ja Jotpan logot olivat hyvin epätarkkoja ja vääristyneen näköisiä. Samalla oppilaitoksen käyntiosoite oli virheellinen. 


Haluamme muistuttaa seuraavista osaamispalveluiden rahoitukseen liittyvistä seikoista:

  • Jotpan rahoittamien koulutusten yhteydessä tulee käyttää asianmukaisesti rahoituslogoamme ja sen eri kieliversioita. 
  • Jotpan rahoittamissa koulutuksissa opiskelijahankintaa ei suunnata ulkomaille. 
  • Jotpan rahoittamissa koulutuksissa ei koskaan vaadita osallistumismaksuja tai muita maksuja koulutuksen osallistujilta. 


Suhtaudumme vakavasti rahoittamiimme osaamispalveluihin kohdistuviin huijausyrityksiin. Jos havaitset mitään epäilyttävää esimerkiksi rahoittamiemme osaamispalveluiden markkinoinnissa, pyydämme ilmoittamaan siitä meille sähköpostilla (info@jotpa.fi).
 

Tutustu tarkemmin rahoituslogoihimme