Hyppää sisältöön

Jotpa alkaa rahoittaa työn ohessa opiskelun järjestelyitä uudessa hankkeessa

Tiedote
24.9.2024
Vaaleatukkainen nainen hymyilee kameran suuntaan ja kävelee olkalaukku ja muistikirja kädessä hoitajan vaatteet päällään.

Hallitus on päättänyt toteuttaa työn ohessa opiskelun pilotointi- ja kehittämishankkeen vuosina 2025–2026 (tem.fi). Hankkeen tarkoituksena on kehittää työn ja opintojen yhteensovittamista ja helpottaa osaavan työvoiman saatavuutta työvoimapula-aloilla. Hankkeeseen esitetään vuoden 2025 talousarviossa 10 miljoonaa euroa (valtioneuvosto.fi). 

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (Jotpa) vastaa hankkeen toteuttamisesta ja käynnistää ensimmäisen valtionavustushaun marraskuussa 2024.

Työnantajien ja koulutuksen toteuttajien yhteistyötä vahvistetaan

Hankkeen avulla parannetaan työntekijän mahdollisuuksia työn ohessa opiskeluun siten, että koulutuksen toteuttaja ja työnantaja kehittävät tarvittavia järjestelyjä tiiviissä yhteistyössä. Lisäksi kannustetaan työnantajia mahdollistamaan työaikana tapahtuvaa opiskelua korvaamalla tästä aiheutuvia kustannuksia. Tavoitteena on, että työssä olevat henkilöt voivat jatkaa työntekoa osaamisen kehittämisen aikana. 

Jotpan johtaja Kirsi Heinivirta pitää hanketta tärkeänä jatkuvan oppimisen näkökulmasta: 

”Haluamme tukea kulttuurista muutosta kohti työn ohessa opiskelua. On tärkeää, että jatkuva oppiminen edelleen kehittyy. Yhteistyöllä voimme saada jatkuvan oppimisen osaksi työntekijöiden ja työpaikkojen arkipäivää.”

Työvoimaa tarvitaan erityisesti sosiaali- ja terveysalalla sekä kasvatusalalla

Pilottihanke keskittyy sellaisiin työvoimapula-alojen koulutuksiin, joihin sisältyy pakollista harjoittelua tai muuta opiskelua, joka edellyttää poissaoloa työstä. Työn ohessa opiskelu tällaisilla aloilla vaatii uudenlaisia järjestelyjä sekä työpaikoilla että koulutusorganisaatioissa. 

Alustavan suunnitelman mukaan pilotoinnin piiriin tulee vuonna 2025 yhteensä noin 1 900 opiskelijaa seuraavissa koulutuksissa:

  • sairaanhoitaja
  • sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja
  • sosionomi
  • kasvatustieteiden kandidaatti, varhaiskasvatuksen opettaja
  • erityisopettaja.

Koulutuksen toteuttaja maksaa osan rahoituksesta työnantajalle

Jotpa myöntää pilotointi- ja kehittämisrahoituksen kokonaisuudessaan korkeakouluille ja ammatillisen koulutuksen järjestäjille, jotka käyttävät osan rahoituksesta koulutuksen suunnitteluun ja seurantaan sekä osallistujien ohjaukseen ja tukemiseen. Koulutuksen toteuttajat maksavat osan rahoituksesta eteenpäin työnantajalle korvauksena työntekijän työajalla opiskelun kustannuksista. Rahoitusta myönnetään enintään 15 kuukauden ajalle.

Itse koulutuksen järjestäminen rahoitetaan korkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen perusrahoituksella kuten aikaisemminkin.

Jotpa käynnistää hankkeen ensimmäisen valtionavustushaun marraskuussa 2024. Pilotointi- ja kehittämistoiminta käynnistyy vuoden 2025 alusta alkaen sitä mukaa kuin koulutuksen toteuttajat ja työnantajat ovat saaneet toteutusmallit valmisteltua.

Hankkeen tuloksia ja vaikutuksia seurataan tiiviisti

Hankkeessa tuotetaan tietoa siitä, mitkä järjestelyt työn ohessa opiskelun toteuttamiseksi ovat tehokkaita ja toimivia. Jotpa raportoi työllisyyden ja yrittäjyyden ministerityöryhmälle hankkeen etenemisestä neljännesvuosittain, ensimmäisen kerran tammikuussa 2025. Seurannassa tuotetaan tietoa eri malleilla ja eri koulutuksissa toteutetun työn ohessa opiskelun kustannuksista, tuloksellisuudesta ja vaikuttavuudesta. 

Vaikuttavuuden arvioinnissa otetaan huomioon vaikutukset työllisyyteen, tuloihin ja ammattisiirtymiin. Vaikuttavuutta koskevia, kattavia tuloksia on mahdollista saada siinä vaiheessa, kun koulutukseen osallistuvat ovat opintojensa loppuvaiheessa. 

 

Lisätiedot

Mähönen, Mikko
erityisasiantuntija
(osaamispalveluiden rahoitus, valtionavustukset, hankinnat)