Hyppää sisältöön

Valtionavustushaku alkaa: Pätevöittävät opinnot varhaiskasvatuksen tehtäviin

Tiedote
27.4.2023
Varhaiskasvatuksen opettaja istuu lasten kanssa pöydän äärellä ja ohjaa lapsia.

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus on avannut haettavaksi valtionavustuksen varhaiskasvatuksen tehtäviin liittyvien pätevöittävien opintojen toteuttamiseen. Avustuksen tavoitteena on edistää osaavan työvoiman saatavuutta varhaiskasvatuksessa ja lisätä alan pätevöittävien opintojen suoritusmahdollisuuksia ja tarjontaa. 

Haku päättyy 31.5.2023 kello 16.15. 

Avustusta voivat hakea ammatillisen koulutuksen järjestäjät, korkeakoulut ja vapaan sivistystyön ylläpitäjät sekä edellä mainittujen yhteistyössä toteuttamat yhteishankkeet. 

Tavoitteena on, että avustuksella toteutettavat pätevöittävät opinnot käynnistyvät syyskaudella tai loppuvuodesta 2023.

Siirry rahoitushaun sivuille:

Avustuksella vastataan varhaiskasvatuksen akuuttiin työvoimapulaan pätevöittämällä alalle suuntautuneita henkilöitä

Valtionavustushaun taustalla on varhaiskasvatusalan akuutti työvoimapula, johon tarvitaan nopeita ratkaisuja muun muassa hyödyntämällä ulkomailla suoritettuja tutkintoja ja olemassa olevaa työvoimapotentiaalia.

Avustuksen tavoitteena on pätevöittää ulkomailla alan tutkinnon suorittaneita henkilöitä, varhaiskasvatuksen alalla ilman tarvittavaa pätevyyttä toimivia henkilöitä sekä varhaiskasvatuksen alalle muilta aloilta hakeutuvia henkilöitä.

Erityisesti tavoitteena on tuottaa työmarkkinoille pätevyysvaatimukset täyttäviä varhaiskasvatuksen opettajia, varhaiskasvatuksen lastenhoitajia, varhaiskasvatuksen sosionomeja.

Pätevöittäviin opintoihin tavoitellaan pääasiassa seuraavia kohderyhmiä:

  • ulkomailla alan tutkinnon suorittaneet henkilöt, joilla ei ole lain mukaista kelpoisuutta toimia varhaiskasvatuksen tehtävissä Suomessa
  • ulkomailla alan tutkinnon suorittaneet henkilöt, joilla on Opetushallituksen ehdollinen päätös kelpoisuudesta varhaiskasvatuksen ammattiin tai päätös tutkinnon rinnastamisesta kasvatustieteelliseen tai sosiaali- ja terveysalan korkeakoulututkintoon
  • varhaiskasvatuksen tehtävissä toimivat henkilöt, joilta puuttuu laillinen pätevyys tehtävissä toimimiseen
  • varhaiskasvatuksen tehtäviin muista tehtävistä hakeutuvat henkilöt, joilta puuttuu laillinen pätevyys tehtävissä toimimiseen.

Avustuksen piiriin haetaan erityisesti osaamispalveluita, jotka mahdollistavat pätevöitymisen varhaiskasvatuksen toimialan tehtäviin ja joissa on analysoitu olemassa olevan koulutustarjonnan tilannekuva ja tunnistettu siihen liittyviä osaamistarpeita.

Opintojen tulee johtaa pätevöitymiseen lailla säännellyssä tehtävässä varhaiskasvatuksen alalla. Osana pätevöittävien opintojen suoritusmahdollisuuksien lisäämistä osaamispalveluilla voidaan edistää yhtä tai useampaa alla kuvatuista tavoitteista mahdollisimman vaikuttavina kokonaisuuksina:

  • ulkomaisten tutkintojen pätevöittämisopintojen sujuvoittaminen
  • työelämälähtöisen ja työn ohessa tapahtuvan oppimisen edistäminen
  • asiakaslähtöisten ja henkilökohtaisesti suunniteltujen oppimispolkujen lisääminen
  • opiskelijahankinnan ja hakevan toiminnan sekä opintojen aikaisten tukitoimien järjestäminen osana pätevöittäviä opintoja.

Palvelukeskuksen avustamien osaamispalveluiden kohderyhminä ovat työssä olevat ja työvoiman ulkopuolella olevat henkilöt. Palvelu tulee suunnitella erityisesti nämä kohderyhmät huomioiden. Toteutettavan palvelun pääasiallinen kohderyhmä ei voi olla työttömät työnhakijat, mutta työtön henkilö voi omaehtoisesti hakeutua ja tulla valituksi palveluun. Osaamispalveluihin ei tule hyväksyä päätoimisia tutkinto-opiskelijoita.

Avustuksia voidaan myöntää yhteensä 5 miljoonaa euroa. Avustuspäätökset tehdään heinäkuun 2023 aikana tai viimeistään, kun kaikki saapuneet hakemukset on käsitelty. Avustuksen käyttöaika alkaa avustuksen hyväksymispäivämäärästä ja päättyy viimeistään 31.12.2024.

Kysy lisätietoja:

Lisätietoja

Mähönen, Mikko
erityisasiantuntija
(osaamispalveluiden rahoitus, valtionavustukset, hankinnat)
Päiviö, Anna
erityisasiantuntija
(osaamispalveluiden rahoitus, valtionavustukset, hankinnat)