Hyppää sisältöön
Pajunkissoja ja taustalla vesistö.

Huhtikuu 2023

Tiedote: Valtionavustushaku alkaa: Työmarkkina-asemaa vahvistavat osaamispalvelut

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus on avannut haettavaksi valtionavustuksen työmarkkina-asemaa vahvistavien osaamispalveluiden toteuttamiseen. Avustuksen tavoitteena on rahoittaa sellaisia osaamispalveluita, jotka kannustavat matalasti koulutettuja ihmisiä osallistumaan jatkuvan oppimisen palveluihin, joilla kehitetään työelämän kannalta olennaista osaamista. Tavoitteena on myös tukea koulutuksen nivelvaiheita ja koulutustason nostamistavoitetta.

Avustusta voivat hakea ammatillisen koulutuksen järjestäjät, korkeakoulut ja vapaan sivistystyön ylläpitäjät sekä edellä mainittujen yhteistyössä toteuttamat yhteishankkeet. Haku päättyy 31.5.2023 kello 16.15.

Siirry tiedotteeseen tästä.

Tiedote: Hankinnan tarjouskausi alkaa: Hiilinieluihin liittyvä osaaminen metsätaloudessa

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus hankkii hiilinieluihin liittyvää koulutusta metsätalouden alalla työskenteleville henkilöille. Koulutusten tavoitteena on tukea ilmastokestävää metsätaloutta ja maankäyttösektorin ilmastotavoitteiden saavuttamista.

Palvelukeskus hankkii koulutusta seuraavilta osa-alueilta:

  1. Metsien kestävä ja vastuullinen käyttö ja hoito
  2. Metsien monimuotoisuuden edistäminen
  3. Metsäkoneiden käytön hiilijalanjälki
  4. Tiedolla johtaminen metsätyömaan hiilijalanjäljen pienentämiseksi
  5. Suometsien kestävä hoito

Jätä tarjous Hanki-tarjouspalvelussa 17.5.2023 mennessä. 

Infotilaisuus hankinnasta 26.4.2023

Palvelukeskus järjestää avoimen infotilaisuuden hankinnasta keskiviikkona 26.4.2023 kello 14.00–15.00. Tilaisuudessa käydään läpi hankinnan taustaa, tavoitteita, tavoiteltua kohderyhmää ja sisältöä. Tilaisuus järjestetään suomeksi. Tilaisuutta ei tallenneta.

Siirry tiedotteeseen tästä.

Tiedote: Digitaalisen ja monikanavaisen kaupan koulutukset käynnistyvät alan työntekijöille

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus on toteuttanut kilpailutuksen, jolla hankittiin digitaaliseen ja monikanavaiseen kauppaan liittyvää koulutusta. Koulutuksilla on tarkoitus lisätä kaupan alalla työskentelevien henkilöiden osaamista digitalisaation, vihreän siirtymän ja kansainvälisen kaupan osa-alueilla.

Koulutukset alkavat kevään 2023 aikana ja päättyvät 30.6.2024 mennessä.

Siirry tiedotteeseen tästä.

Tiedote: Ennakointikatsaus julkaistu: Tausta-aineistoa osaamispalveluiden rahoituksen painopisteille vuonna 2023

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus on julkaissut ennakointikatsauksen, joka käsittelee taustoja palvelukeskuksen osaamispalveluiden rahoituksen painopisteille vuonna 2023.

Palvelukeskus laatii vuosittain ennakointikatsauksen, jossa tunnistetaan merkittävimpiä jatkuvan oppimisen akuutteja tarpeita. Tavoitteena on tunnistaa erityisesti sellaisia osaamistarpeita, joihin voidaan vastata rahoittamalla tutkintoa lyhyempiä osaamispalveluita muun muassa työllisille ja työvoiman ulkopuolella oleville henkilöille.

Siirry tiedotteeseen tästä.

Tiedote: Haluatko houkutella organisaatiosi mukaan Osaaminen näkyviin -viikolle?

Osaamisen juhlaviikolle ilmoittautuminen on organisaation tapa kertoa, että se pitää osaamisen näkyväksi tekemistä tärkeänä. Haluatko houkutella organisaatiosi mukaan Osaaminen näkyviin -viikolle? Toimi näin:

  • Keskustele työyhteisössäsi (johdon, henkilöstöpalvelujen ja viestinnän kanssa) osallistumisesta.
  • Tutustu osaaminennakyviin.fi -verkkosivuihin
  • Ideoikaa teille sopiva tapa tulla mukaan ja ilmoittautukaa osaksi osaamisen juhlaviikkoa! Ilmoittautuminen ei sido mihinkään, mutta auttaa pysymään kuulolla kampanjan etenemisessä ja antaa pääsyn valmiisiin viestintämateriaaleihin, joita voitte käyttää tiedottamisen tukena.
  • Tutustu osallistujille tarjottaviin osaamisen huomaamisen harjoitteisiin. Kenties innostutte järjestämään Erätauko-dialogin osaamisen huomaamisesta asiakkaille tai sidosryhmille!
  • Vinkkejä jaetaan myös sosiaalisessa mediassa eli ota seurantaan somekanavamme Facebookissa, Twitterissä sekä Instagramissa. Aihetunniste somessa on #OsaaminenNäkyviin.

Siirry tiedotteeseen tästä.

Avoimet ja tulevat hankinnat ja valtionavustukset

Käynnissä olevat hankinnat

Hiilinieluihin liittyvä osaaminen metsätaloudessa

  • Tarjouskausi alkoi: 7.4.2023 klo 07.00
  • Tarjouskausi päättyy: 17.5.2023 klo 12.00

Käynnissä olevat valtionavustushaut

Työmarkkina-asemaa vahvistavat osaamispalvelut

  • Haku alkoi: 22.3.2023 klo 16.15
  • Haku päättyy: 31.5.2023 klo 16.15

Tulevat valtionavustukset

huhtikuu

  • Pätevöittävät opinnot varhaiskasvatuksen tehtäviin

toukokuu

  • Ukrainalaisten osaamispalvelut 1/2023

kesäkuu

  • Vankien perustaitojen kehittäminen

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus on tiedottanut vuoden 2023 valtionavustusten ja hankintojen aikatauluista ja teemoista.

Siirry tuleviin valtionavustuksiin tästä.

Tulevat hankinnat

toukokuu

  • Työelämän rakennemuutoksen tukeminen elintarvikealalla

Siirry tuleviin hankintoihin tästä.

Tulevat tapahtumat

26.4.2023: Infotilaisuus hankinnasta: Hiilinieluihin liittyvä osaaminen metsätaloudessa

Palvelukeskus järjestää avoimen infotilaisuuden hankinnasta keskiviikkona 26.4.2023 kello 14.00–15.00. Tilaisuudessa käydään läpi hankinnan taustaa, tavoitteita, tavoiteltua kohderyhmää ja sisältöä. Tilaisuus järjestetään suomeksi. Tilaisuutta ei tallenneta.

27.4.2023: Ideoi, varasta - PARASTA! Osaaminen näkyviin -viikon ideointityöpaja

Tule kuulolle saamaan ja jakamaan ideoita Osaaminen näkyviin -ideointipajaan!

  • Torstaina 27.4.2023 klo 9-10

HUOM! Tilaisuus järjestetään Teamsissa. Linkki lähetetään ilmoittautuneille myöhemmin.

Valtakunnallisella #OsaaminenNäkyviin -viikolla 2.–8.10.2023 autetaan aikuisia huomaamaan moninaista osaamistaan. Viikon ohjelmaa rakennetaan yhdessä ja siksi kutsumme juuri sinut ja yhteisösi mukaan vaihtamaan ajatuksia sekä ideoimaan yhdessä ohjelmaa, tapahtumia ja viikon viestintää. Olet tervetullut mukaan, vaikka sinulla ei olisikaan vielä minkäänlaisia ideoita siitä, mitä aiot viikolla tehdä. 

Ideointipajassa kuullaan viime vuoden Osaaminen näkyviin -kokemuksia ja tutustutaan muihin toimijoihin. Tule kuulolle, olit sitten missä vaiheessa suunnitteluprosessia tahansa tai vasta pohtimassa, kannattaako lähteä mukaan!

Ideointipaja on suunnattu työyhteisöille, järjestöille, yhdistyksille, oppilaitoksille, julkisille toimijoille – kaikille, joiden mielestä on tärkeää auttaa ihmisiä huomaamaan omaa osaamistaan.

Lämpimästi tervetuloa!

Alustava ohjelma

9:00 Tervetuloa ja mistä on kyse?

  • Ketkä ovat paikalla?
  • Kokemuksia viime vuodelta
  • Keskustelua, ideointia ja kysymyksiä

10:00 Tilaisuus päättyy

 


 

Tilaa uutiskirjeemme