Syyskuussa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus hankki palvelun, jossa järjestetään lisäkouluttautumiseen kannustavia ryhmäohjauksia pienissä ja keskisuurissa (5–149 henkilöä työllistävissä) yrityksissä.
Hankinta on osa tutkimuskokonaisuutta, jossa tutkitaan, lisäävätkö koulutustiedon jakaminen ja ryhmäohjaukset ihmisten osallistumista koulutukseen.
Ryhmäohjaukset alkavat vuoden 2023 alkupuolella, ja niitä voi järjestää 30.6.2024 asti.
Hankittavan palvelun tavoite on kannustaa yrityksissä työskenteleviä, etenkin pelkän yleissivistävän koulutuksen varassa olevia ihmisiä osallistumaan koulutukseen.
Palveluun kuuluu
Palvelun tulee olla yrityksille ja ryhmäohjauksiin osallistuville maksutonta.
Hakevan toiminnan pilotin on käynnistänyt Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus, ja sen toteutuksessa ovat mukana Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla, työn ja talouden tutkimuslaitos Labore sekä Työterveyslaitos.
Hankinta jaetaan maantieteellisesti useaan alueeseen. Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus on hyväksynyt tarjouskilpailun perusteella palveluntuottajiksi seuraavat tarjoajat:
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus hankkii ryhmäohjausta valituilta palveluntuottajilta 2,3 miljoonan euron arvosta. Toimintakauden aikana tullaan järjestämään vähintään 1200 ryhmäohjausta pienissä ja keskisuurissa yrityksissä.
Hankintapäätös on toimitettu kilpailutukseen osallistuneille palveluntarjoajille sähköisen tarjouspalvelujärjestelmän kautta.
Tiedote 9.9.2022: Hankinnan tarjouskausi alkaa – Hakevan toiminnan pilotti
Lisätiedot: rahoitus@jotpa.fi